Tervetuloa Hausjärven Nappulat ry:n kotisivuille
Hausjärven Nappulat ry on 1985 perustettu jalkapalloa päälajinaan harrastava, sekä pelaava seura, jonka päätavoite on jäsenistönsä kunnon kohottaminen, -hoitaminen, sekä liikunnanilon vaaliminen.
Seuran joukkueista käytetään lyhennettä HaNa tai kansainvälisemmältä kuulostavaa; FC HaNa.
Kaudella 2008 seuraa edustaa SPL:n Uudenmaan Piirisarjoissa Miesten aikuisjoukkue Kuudennen Divisioonan 7 Lohkossa.
Niinkuin nimikin jo siihen viittaa, Hausjärven Nappulat on alunperin vuonna 1985 hausjärven juniortoimintaa elvyttämään perustettu seura, jonka päälajina jo silloin oli jalkapallo.
Seura koostui heti alkuvuosinaan useista poika- ja tyttöjoukkueista.
Myöhemmin mukaan tuli aikuisten miesten joukkueita, jopa kaksin kappalein, jotka nekin osaltaan koostuivat oman junioritoiminnan hedelmistä.
FC HaNan edustusjoukkue kipusi aina Suomen Palloliiton kolmanteen divisioonaan asti kaudelle 2003, jonka ehkä mieliinpainuvimpana hetkenä oli selviytyminen Suomen Cupissa aina viidennelle kierrokselle asti, jossa HaNa sai vastaansa Pietarsaaren Jaron Veikkausliigasta.